Katariina Airas on opiskellut musiikkia lapsesta asti, jolloin hänen pääasiallisina instrumentteinaan olivat viulu ja alttoviulu. Tärkeimmän musiikillisen oppinsa ja innostuksen lauluääneen omana instrumenttinaan Katariina sai maineikkaasta Tapiolan kuorosta, jonka riveissä Katariina kiersi maailmaa esiintyen myös solistina ja konserttien kuuluttajana.
Katariina on toiminut myös muiden kuorojen, kuten esimerkiksi naiskuoro Philomelan solistina, sekä laulajana ja muusikkona mm. gospelmuusikko Jaakko Löytyn yhtyeessä. Toiselta ammatiltaan Katariina on teologi.
Suden ajassa Katariina laulaa ja soittaa ruotsalaista moraharppua, joka on kansallissoitin avainviulun (nyckelharpa) esiäiti sekä härjedalspipaa eli puuhuilua.
Vapaa-aikanaan Katariina nauttii perhe-elämästä, poimii sieniä, kutoo sekä lukee hyviä kirjoja.